Poikkeuksellisen voimakas myrsky iskee Suomeen tapaninpäivänä

Tapaninpäivän paluuliikenteessä on syytä varautua vaarallisen voimakkaaseen tuuleen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan puuskittainen tuuli vaikeuttaa joulun paluuliikennettä erityisesti länsirannikolla.

Tuuli voimistuu lännessä sekä etelässä ja on jo maanantaiyönä vaarallisen voimakasta. Voimakkaimmillaan tuuli on aamun ja alkuiltapäivän välisenä aikana.

Tuulen nopeus puuskissa on yleisesti maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa 18 - 23 metriin sekunnissa. Lounaassa ja länsirannikolla esiintyy vielä tätäkin voimakkaampia tuulia.

Puuskainen tuuli kaataa puita, mikä aiheuttanee sähkökatkoja ja haitannee erityisesti raskasta liikennettä. Merialueilla esiintyy myrskyä ja Selkämerellä kovaa myrskyä. Illan aikana tuulen puuskat heikkenevät koko maassa.

Myrskyn mukana tulee myös sateita, jotka tulevat enimmäkseen vetenä ja räntänä, maan pohjoisosassa myös lumena.

Myrsky nostaa myös merivedenkorkeutta, jonka ennustetaan nousevan vaarallisen korkealle Merenkurkussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.