Poliisi epäili rattijuoppoutta - auto heittelehtikin iloisesta syystä

Iloinen, intiimi kanssakäyminen liikkuvassa henkilöautossa toi sakot pariskunnalle eilen illalla Espoossa.

Poliisi sai ilmoituksen Turunväylällä vaarallisesti heittelehtivästä henkilöautosta. Epäily rattijuopumuksesta osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä pariskunta oli ajon aikana innostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Poliisi huomauttaa tiedotteessaan, että sinänsä sillä ei ole mitään seksuaalista kanssakäymistä vastaan, kunhan se tapahtuu kahden yli 16 -vuotiaan välillä yhteisymmärryksessä muita vaarantamatta.

Liikkuvassa henkilöautossa seksuaalinen kanssakäyminen voi kuitenkin aiheuttaa kolareita, tieltä suistumisia ja pahimmillaan voi seurauksena olla jopa hengenmenetys, poliisi tähdentää tiedotteessaan.

Tämän takia molemmat henkilöt saivat sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.