Poliisi esti laittoman rallin Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa on ihmetelty poliisien saattelemaa kymmenien urheiluautojen joukkoa, joka on nähty itärajalta pääkaupunkiin vievällä tiellä.

Laiton kansainvälinen rallitapahtuma on tänään työllistänyt poliisia ja kummastuttanut tielläliikkujia Etelä-Suomessa.

Poliisi oli vastassa Venäjältä saapuneita "Cannonball run"-nimisen tapahtuman osallistujia jo Vaalimaan rajalla.

Urheiluautoilla ajettavassa laittomassa rallissa oli mukana arviolta 30-40 ajoneuvoa. Mukana oli myös arvoautoja kuten Ferrareita ja Lamborghineja. Osallistujat ovat tiettävästi kaikki ulkomaalaisia.

Komisario Kari Pesonen Helsingin liikkuvasta poliisista kertoi MTV:n uutisille, että poliisi tiesi asiasta jo etukäteen ja oli varautunut saattaamaan kulkuetta nopeuksien hillitsemiseksi.

- Sen verran olimme varautuneet, tosin melko lyhyellä varoitusajalla, että otimme porukan kasaan heti Vaalimaalla varmistaaksemme heidän Helsinkiin saapumisensa rauhallisesti. Saimme turvattua Vaalimaa-Hamina-välin, jossa on rekkajono-ongelma. Autot vedettiin kaikessa rauhassa rajalta pois, etteivät vauhdit päässeet nousemaan, koska siellä on hyvin kapea tie.

Pesonen kertookin, että nopeudet eivät Suomen puolella nouseet kovinkaan korkeiksi.

- Kotkan kohdalla joku ajoi tutkaan, mutta kuulemani mukaan ei ollut kuin muutama kymmenen kilometriä ylinopeutta.

Poliisi valvoo nopeusrajoitusten noudattamista saattelemalla autot Helsinkiin, josta joukko jatkaa matkaansa Ruotsiin. Myös naapurin poliisille on ilmoitettu tapahtumasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.