TV-Opas

Poliisi Iltalehden Nokia-romukaupoista: Tutkittiin jo vuonna 2010, ei rikosta

Poliisi kertoo todenneensa jo vuonna 2010, että Nokian vuoden 2005 Venäjä-kaupoissa ei ole syytä epäillä rikosta.

Nokia osti televiestintälaitteita venäläiseltä SonicDuolta ja toimitti kaupan jälkeen ostamansa tukiasemaverkon romutettavaksi Suomeen. Iltalehti uutisoi asiasta lauantaina. 

Poliisi kertoo selvittäneensä, miten kauppa liittyy Nokian liiketoimintaan. 

Poliisin mukaan Nokia myi SonicDuon tytäryhtiölle Megafonille matkapuhelinverkon. Myyntineuvotteluissa Nokia ja Megafon sopivat, että Nokia ostaa SonicDuolta vanhan tukiasemaverkon.

Nokialta saadun selvityksen mukaan kauppa on liittynyt suoraan ja välittömästi sen liiketoimintaan, ja takaisinostossa on ollut kyse uuden kaupan onnistumisesta. Myöskään poliisin verottajalta ja Tullilta saamien selvitysten perusteella asiassa ei ollut poliisin mukaan syytä epäillä rikosta.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.