Poliisi ja syyttäjät hakeneet verotietoja aiheettomasti

Matkapuhelimitse toimivaa ansiotulojen kyselyjärjestelmää on käytetty osittain väärin, kerrotaan verohallituksesta.

Poliisi ja syyttäjät ovat käyttäneet ainakin osittain väärin matkapuhelimitse toimivaa ansiotulojen kyselyjärjestelmää. Verohallinnon mukaan tekstiviesteillä on kyselty mm. tuttavien tulotietoja silkasta uteliaisuudesta. Laillisesti tätä verotietoja sisältävää järjestelmää käytetään apuna päiväsakkojen määräämisessä, ja se on ollut käytössä neljä vuotta.

Verohallituksen ylitarkastaja Ulla-Maija Heikkilän mukaan väärinkäytöksiä on ilmennyt jonkin verran. Heikkilä jatkaa, että väärinkäyttöä on ilmennyt enemmän poliisin kuin oikeushallinnon osalta.

Tarkastuksessa verrattiin järjestelmään tämän vuoden tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana tehtyjä kyselyjä poliisien ja oikeushallinnon rekistereihin sakon saaneista. Poliisin osalta kyselyjä oli tehty kahdessa viikossa 9000, joista 2000 oli sellaista, jossa sakkoa ei ollut annettu. Valtaosaan ylimääräisistä kyselyistä löytyy ymmärrettävä selitys, esimerkiksi järjestelmän testaus. Verotietoja oli kuitenkin haettu myös muuhun kuin päiväsakkojen määräämiseen, minkä laki kieltää.

Hallintoneuvos Aulis Gerlander sisäministeriöstä korostaa, että yksittäisiä ylilyöntejä tapahtuu, mutta niihin puututaan valvonnalla.

Verohallitus aikoo kuitenkin tehdä tarkastuksia vielä jatkossakin, painottaa Ulla-Maija Heikkilä.

Vaikka kyse on rikoksista, nyt väärinkäyttäjät selvisivät puhutteluilla.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 12.08.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.