Poliisi juoksee Hyvinkäällä haavoittuneen kollegansa hyväksi

Vantaalaispoliisi Tuomas Pelkonen kerää juoksutempauksella rahaa Hyvinkäällä kolme vuotta sitten vakavasti loukkaantuneelle naispoliisille.

Pelkonen aikoo juosta elokuussa Fiskarsista Siuntion ja Kirkkonummen kautta Pähkinärinteeseen 12 tunnissa. Matkaa juoksutempauksessa kertyy 100 kilometriä.

Rahankeräys ei ole Pelkosen ensimmäinen, sillä kaksi vuotta sitten hän tempaisi 400:n Haasteessa Lastensairaalaln hyväksi. Tuolloin kyseessä oli pyöräilyn, melonnan ja juoksun yhdistelmä.

– Viime kesänä aloin miettiä, että seuraava haaste voisi olla juoksuhaaste. Siihen treenaaminen on helpompi upottaa lapsiperheen arkeen, Pelkonen selittää.

Joulukuussa Pelkonen sai ajatuksen juosta loukkaantuneen kollegansa Heidi Foxellin hyväksi.

– Olin itse töissä sinä yönä ja Heidin tilanne on ollut paljon mielessäni. Nyt kun onnettomuudesta tulee kuluneeksi kolme vuotta, tuntui oikealta järjestää keräys. Heidin blogi on hyvin suosittu. Tällä tempauksella pystyn tarjoamaan ihmisille kanavan auttaa häntä, Pelkonen kertaa päätöksen syntymistä.

Pelkonen ja Foxell olivat saamaan aikaan poliisikoulussa. Yhteistä heillä on myös urheilutausta.

– Tiesin Heidin, vaikka hän oli vähän nuorempi. Heidin laji oli jalkapallo. Hän oli juuri päässyt HJK:n naisiin, Pelkonen kertoo.

Mukana GPS-seurantalaite

Pelkosen juoksutempaus on elokuun alussa viikolla 32.

– Valitsen päivän aivan kelien mukaan. Ei ole tarkoitus juosta kylmässä vesisateessa. Matka on ihan tarpeeksi rankka muutenkin, Pelkonen naurahtaa.

Pelkonen kantaa mukanaan kännykän kokoista GPS-laitetta, jolla hänen etenemistään voi seurata reaaliaikaisesti verkossa.

Pelkonen ei ole asettanut keräykselleen tarkkoja tavoitteita.

– Nykyinen rahankeräyslaki on sellainen, että valtakunnallinen keräys ei ole mahdollinen. Yritämme lipaskeräyksillä saada kuitenkin tuntuvan potin. Keräysaika on vapusta lokakuun loppuun.

Myös Poliisin Tuki ry on mukana tempauksessa.

– Olemme yhdistyksen kanssa sopineet, että hoidamme yksityishenkilöiden lahjoitusten mahdolliset verotukselliset seikat, että Heidi saisi nauttia lahjoituksista eikä joutuisi huolehtimaan niistä jälkeenpäin, Pelkonen selittää.

Sisun Satanen -nimellä kulkeva juoksutempaus on ensimmäinen kansalaiskeräys toukokuussa 2012 Hyvinkäällä ammuskelussa haavoittuneen Heidi Foxellin hyväksi. 

–Tähän asti valtionkonttori on tietääkseni korvannut kaikki operaatiot, mutta kun hoitoa on vielä x-määrä vuosia jäljellä, tällä halutaan varmistaa, ettei joku kuntoutus olisi taloudellisista asioista kiinni, Pelkonen perustelee keräystä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.