Poliisi kuulusteli Timo Rätyä tänään

Helsingin poliisi on kuulustellut tänään AKT:n puheenjohtaja Timo Rätyä. AKT:n hallitus päätti irtisanoa viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen perjantaina.

Poliisi ei kommentoi millään lailla sitä, vaikuttiko irtisanominen tämänpäiväisiin kuulusteluihin.

Poliisi tutkii tapausta työturvallisuusrikoksena.

– Tavoitteena on saada poliisikuulustelut päätökseen vielä maaliskuun aikana, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä.

– Odotamme vielä työsuojeluviranomaisen lausuntoa asiassa.

Hän vahvistaa, että tapauksessa on kaksi eri asianomistajaa. Kyseessä on Hilkka Ahteen lisäksi toinen Rädyn alaisena työskennellyt nainen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.