Poliisi päässee pian käsiksi matkustajien tietoihin

Poliisin oikeus saada tietoa rajan yli matkustavista laajenee, jos käynnissä olevat laki- ja rekisterihanke menevät läpi.

Savon Sanomat uutisoi, että poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli ovat rakentamassa järjestelmää, johon koottaisiin matkustajatietoja lentoliikenteestä.  

Hankkeen läpimeno edellyttää lakimuutosta, jotta myös poliisi saisi oikeuden hankkia matkustajatietoja muutoinkin kuin yksittäistapauksissa.  

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) toivoo, että lakihanke etenisi pikaisesti.  

-Sillä pystyttäisiin lisäämään sisäistä turvallisuutta. Meillä on tätä rajat ylittävää, erityisesti hit and run -tyyppistä rikollisuutta. Esimerkiksi koteihin ja liikkeisiin kohdistuvien ryöstöiskujen selvittämiseksi poliisi saisi paremmin tietoja rikollisten liikehdinnästä, Räsänen sanoo.  

Tietosuojavaltuutetun Reijo Aarnion mukaan lakiesitystä pitää vielä hioa.  

-Joitakin asioita pitää vielä selventää. Vielä ei esimerkiksi ole mietitty loppuun asti, mikä on kynnys verrata toisten rekisterien tietoihin, kun jonkun taustoja selvitetään.    

Terroristeja, ei taviksia

Matkustajatietojärjestelmän taustalla on valmisteilla oleva EU-direktiivi, joka koskee terrorismin ja vakavan rikollisuuden torjuntaa. Hanketta rahoittaa EU-komissio.  

Rekisterillä tarkkailtaisiin poikkeuksellisesti matkustavia henkilöitä, ei tavallisia ihmisiä, korostaa Poliisihallituksen hankepäällikkö Kari Aaltio.  

-Rekisteri ei vaikuta tavalliseen kansalaiseen, sillä tietoa hyödynnetään terrorismin ja vakavan rikollisuuden torjumiseen. Tiedot tulevat järjestelmään, mutta tavallisen henkilön kohdalla ne eivät nouse esiin millään tavalla.  

Aaltion mukaan edes sakkotiedot eivät päätyisi tiedostoihin. Lentoyhtiöt lähettäisivät tietoa, mitä heillä on jo nyt.  

-Näitä ovat esimerkiksi henkilö-, matkustus- ja maksutiedot.  

Aaltio arvelee, että matkustajatiedot säilyisivät rekisterissä 2-3 vuotta, riippuen siitä, mitä lakihankkeessa päätetään. Tiedon äärelle pääsisivät vain valitut henkilöt.  

Aaltion mukaan rekisteriä tarvitaan, koska terrorismi ja rikollisuuden liikkuminen on kasvanut EU:n myötä.  

-Esimerkiksi miettii sitä Belgian museoiskua, niin siinähän epäilty tekijä oli matkustanut Syyriassa ja käyttänyt poikkeuksellisia lentoreittejä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.