Poliisi: Tampereella ei kyse poliittisesta radikalismista

Poliisin arvion mukaan Tampereen itsenäisyyspäivän mellakat eivät kerro poliittisen radikalismin noususta. Poliisi pitääkin poliittisia kytköksiä tapahtumiin lähes olemattomina.

Suojelupoliisi pitää Tampereella tapahtunutta mellakointia yksittäisenä tapahtuma. Myös poliisihallituksen mukaan poliittisesta radikalisoitumista ei ole Suomessa viitteitä.

- Ei ole merkkejä, ei niin oikeisto- kuin vasemmistoradikalismin noususta. Tämä poliittinen liittymä on hyvin löyhä tai jopa olematon. Kyseessä on juopuneiden rähisijöiden joukko, jonka päätavoitteena oli ottaa yhteen poliisin kanssa, poliisihallituksen poliisijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Edellisistä suuremmista itsenäisyyspäivänjuhliin liittyvistä mellakoista ehti kulua kymmenisen vuotta. Poliisin mukaan tämänkertaisella rähinällä oli yhteys ja jatkumo Helsingin kuokkavierastapahtumille.

- Ikään kuin nyt kun oli uusi paikka, niin ilmeisesti haluttiin kokeilla kuinka onnistutaan tekemään vahinkoa ja häiriötä siellä Tampereella, Kolehmainen sanoo.

Poliisi selvitttää parhaillaan rikostutkinnassa osallistujien aikaisempia yhteyksiä tapahtumiin. Myös sisäministerin mukaan on syytä tarkasti analysoida mellakoitsijoiden taustat.

- Minkälaisia tahoja tämä joukko edustaa, mistä tällainen idea syntyy, mikä siinä on ylipäätään tarkoituksena ja viestinä? Kaikki tällainen jää aika hämäräksi, kun ei ole järjestäjää eikä ilmoitettua tarkoitusta, sisäministeri Päivi Räsänen sanoo.

- Ehkä sitten siihen tuodaan jälkikäteen jokin niin sanottu hyväksyttävämpi motiivi eli esitetään jollain tapaa poliittisen motiivin näkökulmasta, että saataisiin sille rähinälle hyväksyttävämpi syy. Kyllä tämä enemmän näytti siltä, että se oli jonkinlaista, ei nyt viihdettä, mutta kuitenkin tavoitteena oli vaan aiheuttaa häiriötä, rikkoa paikkoja ja ottaa poliisin kanssa yhteen, Kolehmainen sanoo.

- Syystä tai toisesta se koetaan hauskanpidoksi. Juodaan pää täyteen ja sitten aiheutetaan häiriötä ja nujakoidaan poliisin kanssa, poliisijohtaja Seppo Kolehmainen arvioi.

Poliisi on vapauttanut kahta osallistujaa lukuun ottamatta kaikki perjantaina kiinniotetut mielenosoittajat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.