Poliisi tavoitti makasiinipalon yhteydessä etsimänsä pojat

Pojat ovat kiistäneet aiheuttaneensa tulipaloa VR:n makasiineilla. Poliisin mukaan nämä olivat leikkineet makasiineilla papattileikkejä.

Poliisi on tavoittanut kaksi poikaa, joiden kuvat ja tuntomerkit julkaistiin eilen Helsingin makasiinipalon tutkimusten yhteydessä. Poliisin mukaan alaikäisten poikien vanhemmat ottivat aamulla yhteyttä viranomaisiin nähtyään lastensa kuvan lehdessä.

Päivän aikana poikia puhuteltiin yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa tapauksen selvittämiseksi. Pojat ovat kiistäneet aiheuttaneensa tulipaloa VR:n makasiineilla. Poliisin mukaan nämä olivat leikkineet makasiineilla papattileikkejä. Tämänhetkisten tietojen perusteella leikkiminen on tapahtunut muulloin kuin paloiltana.

Poliisi tavoitteli poikia muun muassa erään todistajan kertomuksen ja palopaikalta saatujen valokuvien perusteella.

Poliisi jatkaa yhä poikien osuuden tutkintaa makasiinipalon osalta. Tutkijat toivovat vihjeitä niiltä, jotka ovat mahdollisesti nähneet kyseiset nuorukaiset paloiltana makasiinirakennuksen sisällä. Samoin muita alueella liikkuneita tai palosta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisin vihjepuhelimeen 09-1895347 tai numeroon 09-1894002.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.