Poliisi: Turvavyö olisi saattanut pelastaa Sörnäisissä

Turvavyön käyttö olisi poliisin mukaan saattanut pelastaa taksiasiakkaat, jotka saivat surmansa lauantaisessa onnettomuudessa Helsingin Sörnäisissä.

Poliisin johtaman tutkintalautakunnan mukaan vasemmalle kääntyneessä taksissa istuneet miehet eivät käyttäneet turvavöitä. -He sinkoutuivat ulos, joten äkkiseltään ajateltuna ainakin toinen, takapenkillä kauempana istunut olisi saattanut turvavyön avulla pelastua. Lääkärin lausunto lopulta selvittää sen, minkälaiset vammat aiheuttivat kuoleman, tutkintalautakunnan puheenjohtaja, ylikomisario Heikki Seppä sanoo.

Kaksi miesasiakasta sai surmansa, kun Kaikukadulle kääntymässä olleeseen taksiin törmäsi kaahauskisaa käynyt auto. Miehistä toinen todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla ja toinen menehtyi matkalla sairaalaan. Taksinkuljettaja selvisi vähillä vammoilla. Myöskään hänellä ei poliisin mukaan ollut turvavyötä.

Autoilijalle ei turvavyöpakkoa

Taksiliitosta kerrotaan, että matkustajan on aina taksissa syytä käyttää turvavyötä. Tiedottaja Anne Jormanaisen mukaan asiasta kampanjoitiin viimeksi nelisen vuotta sitten ja takseihin asennettiin turvavyön käytöstä kertovia tarroja.

-Turvavyön käyttöä on tietysti vaikea valvoa tai edes tutkia mitenkään. Useimmat tuntuvat kuitenkin mieltävän taksin kyydissä olemisen toisin kuin omalla autolla ajamisen. Turvavyöttömyys taksissa kertoo ilmeisesti luottamuksesta taksiautoilijan ajotaitoon, Jormanainen mainitsee.

Taksiliitolla ei Jormanaisen mukaan ole tilastoja siitä, paljonko takseille tapahtuu onnettomuuksia Suomessa. Lauantaisesta onnettomuudesta ei hänen mukaansa näillä näkymin ole tulossa muutoksia taksisäädöksiin. Edes taksiautoilijan vapauteen turvavyön käytöstä ei olla kajoamassa. -Riski väkivaltaan takseissa on nykyään isompi kuin onnettomuusriski. Ilman turvavyötä kuljettajan on helpompi poistua taksista, Jormanainen perustelee.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.