Poliisi tutkii Tampereen Hämeenkadun kellaripalon syytä

Poliisi tutkii Tampereen Hämeenkadulla kerrostalossa sattuneen voimakkaan tulipalon syttymissyytä.

Poliisi puhuttaa myös rakennuksessa sijaitsevan ravintolan henkilökuntaa, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Torstaina aamuyöllä alkaneessa tulipalossa tuhoutui muutama varasto kerrostalon kellarikerroksessa. Päivystävä palomestari kertoi, että palosta levisi jonkin verran savua talon rappukäytäviin, mutta asukkaita ei evakuoitu.

Palomestarin mukaan osa asukkaista jäi asuntoihinsa ja osa poistui itse.

Pelastuslaitos sai tiedon rakennuspalosta Hämeenkadulla hieman ennen kello kolmea yöllä. Rakennuksessa olevassa pizzeriassa oli havaittu savua, mutta päivystävän palomestarin mukaan savun lähdettä ei heti pystytty paikallistamaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.