Poliisi tyhjentää romanileirejä Helsingissä kovin ottein

Poliisi on aloittanut aamulla eri puolilla Helsinkiä sijaitsevien romanileirien tyhjentämisen. MTV3:n Uutisten saamien tietojen mukaan vain Kalasataman leiri on jätetty rauhaan, tosin sitäkin uhkaa häätö heti kun käräjäoikeuden päätös saadaan.

– Tämä on kaupungin linja. Leirit tyhjennetään heti, ettei pääse syntymään pysyviä leirejä kuten sosiaalikeskus Sataman tiloisssa, Helsingin kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä sanoo.

– Poliisi on käynyt kertomassa, että täällä ei voi leiriytyä muualla kuin leirintäalueilla. Leireihin puututaan Helsingin kaupungin linjan mukaisesti, heti kun ongelmia ilmenee.

Romanien päiväkeskus Hirudon johtaja Pekka Tuomolan mukaan ongelma ei katoa näin mihinkään. Häätäminen aiheuttaa hänen mukaansa vain sen, että leiriytyjät muuttavat seuraavaan paikkaan.

– Puhelin on soinut aamusta asti, kun hädissään olevat romanit ovat soitelleet ja kyselleet neuvoja. Heille oli kerrottu, että heidän pitää häipyä kahden tunnin kuluessa tai tavarat viedään, Tuomola sanoo.

Pienempiä leirejä on ollut muun muassa ydinkeskustassa Kaisaniemen puiston tuntumassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.