Poliisi uskoo rikollisuuden lisääntyvän

Enemmistö Suomen poliisipäälliköistä uskoo rikollisuuden kasvavan lähitulevaisuudessa. MTV:n kyselyn mukaan myös massarikosten tutkinta takkuaa.

Enemmistö Suomen poliisipäälliköistä uskoo rikollisuuden lisääntyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana, kertoo tuore MTV:n kysely.

Arviot ovat siis synkempiä kuin tilastot, joiden mukaan rikollisuus on monin paikoin vähentynyt.

Keskeisimpänä ongelmana poliisijohtajat pitävät huumeita.

Massarikosten tutkintatilanne takkuaa

Kyselyn mukaan massarikosten - eli tyypillisesti tavallisiin kansalaisiin kohdistuvien omaisuusrikosten - tutkinnassa oli ongelmia joka toisella poliisilaitoksella.

Viime talvena valmistuneessa sisäministeriön Rikostutkinnan tila -selvityksessä esiteltiin keinoja huonojen selvitysprosentti parantamiseksi. Näitä on toteuttanut vain harva poliisilaitos.

MTV:n uutisten kysely lähetettiin marraskuussa kaikille Suomen 90:lle poliisipäällikölle ja nimismiehelle, joista 66 vastasi.

Alueellisesti vastaukset olivat varsin kattavia Oulun lääniä lukuun ottamatta. Läänin yhdestätoista poliisilaitoksesta yksikään ei vastannut kyselyyn.

(MTV3)

Lue koko kyselyn tulokset kokonaisuudessaan
Massarikosten selvittäminen ei ole poliisipiireissä juuri parantunut, vaikka sisäministeriö on yrittänyt painostaa laitoksia siihen.

Myös tämä selviää MTV:n uutisten kaikille poliisipäälliköille lähettämästä kyselystä. Massarikosten tutkinta ongelma joka toisessa poliisilaitoksessa
(Kymmenen uutiset 17.12.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.