Poliisi varoittaa kelkkailijoita heikoista jäistä Kuusamossa

Poliisi varoittaa kelkkailijoita järvien heikosta jäätilanteesta Kuusamossa. Kelkkailijoiden tulisi välttää ajelua ainakin suurten järvien jääalueella, virtapaikoissa ja salmissa, sillä jää on paikoin puhki. Syynä on pitkään jatkunut lauha sää.

Esimerkiksi Kuusamojärven Kirkkolahdella, Kelanrannan ja Kirkkosaaren välissä, on useiden neliömetrien suuruisia sulapaikkoja. Alue on perinteisesti ulkoilijoiden ja kelkkailijoiden suosima.

Poliisin paikallisilta saamien tietojen mukaan myös Kuusamojärven Kantoselällä jäänvahvuus vaihtelee 20 senttimetristä muutamaan senttiin paikoissa, joissa talvisin kulkee viitoitettu kelkkaura.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.