Poliisijohtoa karsitaan selvästi

Poliisipäälliköiden määrä supistuu kolmannekseen. Virat lakkautetaan lähinnä eläkkeelle siirtymisen kautta.

Poliisipäälliköiden määrä supistuu kolmannekseen. Noin kuusikymmentä poliisipäällikön virkaa pyritään lakkauttamaan lähinnä eläkkeelle siirtymisen kautta.

Aamulehden mukaan sisäministeriö aikoo säästää noin kymmenen miljoonaa euroa vähentämällä kihlakuntien poliisipäälliköiden määrän kolmannekseen nykyisestä yhdeksästäkymmenestä. Hallintoa aiotaan muutenkin keventää.

Kihlakuntajako säilyy kuitenkin ennallaan, eikä poliisilaitoksia aiota lakkauttaa, toteaa sisäministeri Ville Itälä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.