Poliisille alueelliset erikoisryhmät

Poliisille aiotaan perustaa alueelliset valmiusryhmät, jotka pystyvät hoitamaan vaativia tilanteita kuten piirityksiä. Asiasta kirjoittaa Satakunnan Kansa.

Sisäministeriö aikoo luoda eri puolille maata noin kahdeksan erikoisryhmää, joissa kussakin on 12-14 poliisia. Poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen kertoo, että määräys ryhmien perustamisesta annetaan keväällä.

Helsingin karhuryhmä ei ehdi lentämälläkään kaikkialle maahan riittävän nopeasti, mikä huomattiin esimerkiksi Kauhajoen kouluampumisten yhteydessä.

Sisäministeriö valmistelee myös uudistusta, joka mahdollistaisi karhuryhmän yhteistyön muiden EU-maiden poliisien kanssa kriisitilanteissa.

Karhuryhmä voisi saada tarvittaessa apua muista EU-maista tai mennä itse apuun ulkomaille.

Ruokonen arvioi, että EU-yhteistyötä koskevat lainmuutokset voisivat tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2011.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.