Poliisin automaattivalvonta ulottuu myös peltipoliisien katveeseen

Poliisin uudet automaattivalvontayksiköt nappaavat kaahailijat myös peltipoliisien välimaastosta. Yksiköt ovat käytössä tämän viikon tehovalvonnassa.

Poliisi on ottanut uudet keinot käyttöön liikenteen valvonnassa. Perinteisten menetelmien lisäksi poliisi hyödyntää nyt myös automaattivalvonnan siirrettäviä yksiköitä.

Niitä on Suomessa tällä hetkellä 20. Kevään aikana niitä tulee vielä 2 lisää. Jokaista maan 11 poliisilaitosta kohti niitä on siis noin 2 ja jokaista maakuntaa kohti 1 kappale.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Risto Maksimainen kertoo, että niiden avulla mitataan nopeuksia erityisesti peltipolisien väliosuuksilla ja taajamien riskipaikoissa.

– Perinteinen automaattivalvonta, eli peltipoliisit, kattaa hyvin pienen osan Suomen tieverkostosta. Lisäksi ihmiset oppivat peltipoliisien paikat. Siirrettävällä laitteistolla valvontaa pystytään kohdistamaan välialueille sekä sinne, missä automaattista valvontaa ei ole.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen tähdentää, että myös siirrettävää automaattiyksikköä käyttää oikea ihminen.

– Valvonta-autossa on aina poliisimies sisällä. Hän pystyy ilmoittamaan eteenpäin myös siitä, jos haaviin osuu jokin mielenkiintoinen auto, jota ajaa vaikka joku vanha tuttu kortiton autoilija. Meidän poliisimiehemme ovat erittäin hyviä paikallisesti ja tuntevat asiakkaansa erittäin hyvin.

”Unohditko myös housut jalasta?”

Suomalaisautoilijat ovat tunnollisia turvavyön käyttäjiä.

Liikenneturvan tuoreimman tutkimuksen mukaan turvavöitä käyttää henkilöauton etuistuimella taajamissa vajaat 90 prosenttia ja taajaman ulkopuolella 94 prosenttia kuljettajista.

Herkimmin turvavyö "unohtuu" pikkumatkoilla.

– On jonkin verran on ihmisiä, jotka eivät periaatteessa käytä turvavyötä. Lisäksi jotkut eivät ole tottuneet käyttämään sitä. Se tiedetään varmasti, että turvavyöstä on apua. Joskus olen kysynyt, jos ihminen kertoo turvavyön unohtuneen, että kuinka monta kertaa ovat unohtuneet housut jalasta ulos lähtiessä. Kun turvavyön käyttöön tottuu, se pysyy varmasti aina kiinni, Risto Maksimainen uskoo.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien arvion mukaan kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa turvavyön käyttö voi pelastaa jopa 30 ihmistä kuolemalta.

Jokin ajonopeuteen liittyvä riskitekijä, kuten ylinopeus tai liian suuri nopeus oloihin, taitoon tai ajoneuvoon nähden, on mukana 42 prosentissa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

"Tehovalvonta vaikuttaa autoilijoiden asenteisiin"

Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti ajonopeuksia ja turvavöiden käyttöä liikenteessä.

Niin Risto Maksimainen kuin Heikki Ihalainenkin uskovat, että tehovalvonta kannattaa, vaikka hyödyn mittaaminen voikin olla vaikeaa.

­– Kyllä näistä varmasti on hyötyä. Uskon, että ihmiset havahtuvat näiden vuoksi, Ihanalinen toteaa.

Valvontaviikoista kerrotaan Maksimaisen mukaan etukäteen siksi, että ihmiset heräisivät itse esimerkiksi käyttämään turvavyötä enemmän.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.