Poliisin tehoiskussa etsitään rattijuoppoja

Poliisi aloittaa tänään vuorokauden mittaisen tehoratsian. Ratsia on osa EU-maiden yhteistä valvontaiskua, jossa etsitään tehostetusti rattijuoppoja. Suomessa iskun toteuttaa liikkuva poliisi yhteistyössä paikallispoliisin kanssa.

Rattijuoppojen aiheuttamissa onnettomuuksissa kuoli Suomessa viime vuonna 91 ihmistä ja loukkaantui yli 1000 ihmistä. Sekä kuolleiden että loukkaantuneiden määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta. Samanaikaisesti tutkimuksissa huomattiin, että rattijuoppojen määrä on lisääntynyt liikenteessä.

EU:n komissio on julkistanut tieliikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävän ohjelman, joka hyväksyttiin viime kesänä. Ohjelman tavoitteena on puolittaa maantieliikenteen uhrien määrä koko unionin alueella vuoteen 2010 mennessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.