Poliisin toiminta Kauhajoella syyttäjän tutkittavaksi

Poliisin toiminta Kauhajoen ampujan aselupa-asiassa menee syyttäjän tutkittavaksi. Näin halutaan taata asian puolueeton selvitys. Ampujaa puhuttanutta poliisia on kuultu kahdesti.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi, että poliisi noudatti keskustelussa Matti Juhani Saaren kanssa asianmukaisia rutiineja.

Tänään Kauhajoella pidetyssä tiedostustilaisuudessa poliisi kertoi, että surma-ase olisi voitu ottaa Kauhajoen ampujalta pois maanantaina vain, mikäli tämän käyttäytymisessä tai terveydentilassa olisi havaittu jotain selvästi vaarallista.

Kauhajoen apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhisen mukaan tällainen syy olisi voinut olla selkeä luonne- tai persoonallisuushäiriö. Poliisi kuitenkin päätti olla ottamatta aselupaa pois. Keskustelut poliisin ja ampujan välillä ovat liittyneet internetissä olleisiin ampumisvideoihin.

Keskustelussa arvioitiin kouluampujaksi epäillyn Matti Saaren sopivuutta aseluvan haltijana. Nyrhinen ei halunnut ottaa kantaa siihen, olisiko ampujaa jututtaneella poliisilla ollut taitoa tunnistaa mahdollinen persoonallisuushäiriö.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessaan, että kaikki Saaren You Tube -palveluun lataamat ampumisvideot sekä Irc-gallerian vihamieliset keskustelut olivat poliisin tiedossa jo ennen ampumisia. Vihje videoista tuli puhelimitse yleisöltä perjantaina.

Poliisi tavoitteli ampujaa jo perjantaina tämän asunnolta. Häneen kuitenkin saatiin yhteys vasta maanantaina.

Ampujaa haastatellut poliisi virkavapaalla

Kauhajoen ampujalle aseluvan myöntänyt ja häntä maanantaina haastatellut poliisi on virkavapaalla. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan rikoskomisario on katsonut tilanteen sellaiseksi, ettei hän pysty töihin.

Paatero kertoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä iltapäivällä olleensa kyseiseen poliisiin yhteydessä sekä eilen illalla että tänä aamuna. Poliisiylijohtajan mukaan rikoskomisario on olosuhteisiin nähden kunnossa.

Paatero tuntee kyseisen poliisin pidemmältä ajalta. Hän luonnehtii tätä tunnolliseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.