Poliisitalojutussa neljä virkarikosepäilyä

Keskusrikospoliisi tutki, tehtiinkö Raision ja Kouvolan poliisitalojen vuokrauksissa valtiolle epäedulliset sopimukset. Virkarikoksista epäiltyinä on neljä henkilöä.

Keskusrikospoliisi epäilee kahta sisäministeriön virkamiestä sekä Kouvolan ja Raision poliisipäällikköjä tuottamuksellisista virkarikoksista kihlakunnanvirastotalojen vuokrausjutussa. Virkamiehet ovat työskennelleet sisäministeriössä alueiden ja hallinnon kehittämisosaston johtajana ja ylitarkastajana.

Esitutkinta vuokrauksista on valmis ja pöytäkirjat lähteneet valtakunnansyyttäjävirastoon syyteharkintaan valtionsyyttäjä Jukka Rappelle.

KRP:n selvitysten perusteella sekä Raision että Kouvolan toimitilahankkeet ovat olleet valtiolle epäedullisia, koska rakennusten vuokrasopimukset on tehty liian pitkiksi. Raision tapauksessa päätös esivuokrasopimuksesta on myös tehty väärässä paikassa eli ministeriössä. Päätösvalta olisi kuulunut kihlakunnan nimismiehelle. Ministeriön virkamiehiä epäillään siitä, että he ovat ylittäneet valtuuksiaan Raision hankkeesta päättäessään.

Sekä virkamiehet että poliisipäälliköt ovat epäiltyjä siksi, että he ovat olleet hyväksymässä epäedullisia sopimuksia. Kaikkia neljää epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Se on huolimattomuudesta tehty varsin lievä rikos, josta voi saada varoituksen tai sakkoja.

Selvitettävänä kuusi kohdetta

Kari Rajamäki

Sisäministeri Kari Rajamäki ja alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen pyysivät poliisia taannoin selvittämään, liittyykö eri puolille maata rakennettujen uusien kihlakunnanvirastotalojen vuokraamiseen jotain rikollista. KRP:lle annettu selvityspyyntö koski kuuden kiinteistön vuokraamista. Nämä kohteet valikoituivat, kun sisäministeriö selvitti lukuisia toimitilahankkeita ja havaitsi monissa niistä puutteita.

KRP:n selvitettävänä oli Raision ja Kouvolan kihlakunnanvirastotalojen lisäksi Raahen, Yläsavon ja Vaasan rakennukset sekä Rovaniemen poliisin tietohallintokeskus, jotka selvisivät puhtain paperein. Raision ja Kouvolan tilavuokraukset kiinnittivät poliisin huomion, koska molemmissa vuokrasopimuksia oli pidennetty alkuperäisestä suunnitelmasta. Raisiossa pidennystä oli 20 vuodesta 25 vuoteen ja Kouvolassa 20 vuodesta 30 vuoteen.

Poliisipäälliköihin kohdistunutta tutkintaa johtanut Espoon kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen toteaa, että muihin hankkeisiin kohdistuva tutkinta voidaan kuitenkin aloittaa, jos uutta tietoa ilmaantuu.

- Tämän informaation perusteella ei ole ollut mitään syytä epäillä niissä rikosta. Vaikka hanketta voidaan taloudellisin kriteerein arvostella, se ei vielä tarkoita sitä, että se automaattisesti ylittäisi rikostutkintakynnyksen, sanoo Mäkinen.

Rahallisia menetyksiä vaikea arvioida

Sisäministeriön virkamiehiin kohdistuvaa tutkintaa johtaneen rikostarkastajan Tapio Kalliokosken mukaan on vaikea arvioida, millaisia rahalliset menetykset Raision ja Kouvolan hankkeissa olivat.

- Mitään erityistä summaa ei saatu määriteltyä. Kysymys on enemmän siitä, että pitkillä vuokrasopimuksilla on sidottu valtion kädet ja pitkään vuokra-aikaan sisältyy riskejä, jotka voivat realisoitua vasta tulevaisuudessa, Kalliokoski sanoo.

Raision kihlakunnanvirastotalon vuokrasi Palmberg Oy ja Kouvolan oikeus- ja poliisitalon rakennuksen Palmbergin tytäryhtiö Oka Oy. Kummankaan edustajia ei epäillä mistään rikoksesta.

Kalliokoski huomauttaa, että rakennusten laatuun sinänsä ollaan aivan tyytyväisiä. Myös sisäministeriössä monet ovat yhä sitä mieltä, että vuokraukset hoidettiin hyvin.

Kouvolan suuren oikeus- ja poliisitalon vuokraksi tuli ilman arvonlisäveroa lähes 123 000 euroa kuukaudessa. Raision kihlakunnanviraston kuukausivuokra on lähes 54 000 euroa kuukaudessa. Kumpaakaan sopimusta ei voi vuokrasopimuksen voimassa ollessa purkaa.

Rikostarkastaja Kalliokosken mukaan vuokra-aika olisi saanut olla enintään 20 vuotta, koska yhteiskunnan muuttumisen vuoksi on jätettävä pelivaraa. Ei voida esimerkiksi tietää, kuinka suurelle työntekijämäärälle on löydyttävä rakennuksista tilaa kolmenkymmenen vuoden päästä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 04.02.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.