Polttoaineen hinta: Kuljetusala uhkaa boikotilla

Kuljetusala on ajautumassa epätoivoon polttoaineen kalliin hinnan vuoksi. Kuljetusyrittäjät ovat suunnitelleet jopa maanteiden sulkemista.

- Tämä on sellainen hätähuuto. Katastrofielokuvan ainekset ovat jo koossa, myöntää Suomen Kuljetus- ja Logistiikka yhdistys SKAL ry:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

- Alkuvuodesta kehitys on ollut hurja. Kokonaiskustannukset ovat nousseet 10 prosenttia ja polttoainekustannukset 25 prosenttia.

Kuljetusyrittäjät aikovatkin siirtää nousseet polttoainekulut asiakkaiden maksettavaksi. Lehtonen arvioi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että polttoaineen hinnan nousu näkyy jo seuraavan laskutuksen yhteydessä.

Toimitusjohtaja Iiro Lehtonen, SKAL

- Asiakashan sen maksaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa siirrytään uudenlaiseen hinnoitteluun ja se on se, että hinta määräytyy laskutuspäivän mukaan. Vaihtoehto on sitten se, että kuljetuspalvelua ei ole. Me olemme nyt siinä pisteessä, Lehtonen toistaa.

Myös ulkomaisten yritysten ovia on kolkuteltu kuljetuspalvelujen toivossa. Tulos on Lehtosen mukaan ollut kuitenkin se, että keikalle ulkomailta voidaan tänne tulla, mutta vuosisopimuksella ei - mitä taas kauppa ja teollisuus tarvitsevat. Lehtonen vetoaa valtiovaltaan.

- Me olemme niin kuljetuksista riippuvainen kansa, että hyötyliikenteen oikeata suosimista tulisi miettiä. (Tulisi miettiä) sellaista veroratkaisua, jolla lähdettäisiin tiputtamaan raskaan- ja tavaraliikenteen kustannuksia. Siinä voisi olla polttoaineverotusta, kiinteää ajoneuvoverotusta, työvoimakustannuksia ja jopa investointitukea.

SKAL ry onkin menossa tapaamaan valtionvarainministeri Jyrki Kataista (kok.) lähiaikoina.

- Nyt on kyse kansantaloudesta ja inflaatiokehityksestä, eli nyt on vakava paikka, toimitusjohtaja Lehtonen painottaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.