Porvoon kirkon korjauslasku kasvaa

Toukokuussa poltetun Porvoon tuomiokirkon jälleenrakennus tulee maksamaan noin 6 miljoonaa euroa.

Porvoon tuomiokirkon jälleenrakentamisen kokonaiskustannusten arvioidaan nousevan noin kuuteen miljoonaan euroon. Porvoon seurakuntayhtymä arvioi, että työt kestävät kaksi vuotta.

Kustannukset on määrä kattaa seurakuntayhtymän, vakuutuskorvausten, varainkeräystoiminnan ja kirkkohallituksen mahdollisen avustuksen turvin. Porvoon seurakuntayhtymästä kerrotaan, ettei tarkoitus ole pelkästään korjata tuhopolton jälkiä, vaan myös tehdä turvallisuutta parantavia huolto- ja korjaustöitä.

Turussa torstaina koolla ollut kirkolliskokous päätti, että Porvoon tuomiokirkon korjaamiseen käytetään myös kirkon yhteisiä varoja. Hankkeeseen on kaavailtu varattavaksi kaksi miljoonaa euroa.

Porvoon tuomiokirkon katto tuhoutui toukokuun lopussa tulipalossa, joka oli tahallaan sytytetty.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.