Porvoossa vietetään palaneen kirkon harjannostajaisia

Kirkko avautuu yleisölle vasta reilun kahden vuoden päästä. Harjannostajaisia juhlitiin jo nyt, sillä osa rakennusmiehistä päättää urakkansa tällä viikolla.

Porvoon seurakuntayhtymä viettää Porvoon tuomiokirkon harjannostajaisia tänään. Kirkon avautuminen yleisölle on kuitenkin vielä pitkän taipaleen takana, sillä korjaustöiden on määrä valmistua vuoden 2009 maaliskuussa.

- Harjannostajaisia vietettiin nyt sen vuoksi, että osa kirkon korjaukseen osallistuneista rakennusmiehistä päättää työnsä Porvoossa tällä viikolla, kiinteistöpäällikkö Boris Björkendahl Porvoon seurakuntayhtymästä kertoo.

Björkendahlin mukaan Porvoon kirkon korjaustyöt ovat edenneet melko hyvin aikataulussaan. Kirkko saa vielä kesän aikana tilapäisen katteen, mutta varsinainen paanukate valmistuu vasta ensi vuoden lopulla. Kirkon palovaurioiden korjaaminen ja penkkien maalaaminen on työn alla.

Harjannostajaisia ei voitu viettää tuomiokirkossa rakennustöiden vuoksi, joten juhlapaikaksi valikoitui seurakuntakoti. Juhlaan oli kutsuttu kirkon korjaustöihin osallistuneet tahot.

Tulipalo tuhosi viime vuoden toukokuun lopulla tuomiokirkon ulkokaton ja kattorakenteet. Sisäosat kärsivät pääosin savuvahingoista. Palo varmistui tuhopoltoksi, ja poliisi vangitsi tekijän viime kesänä. Palon aiheuttamien vaurioiden korjaaminen maksaa miljoonia euroja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.