Postin tytäryhtiössä ulosmarssi

Suomen Postin tytäryhtiön Spac FP Oy:n väki marssi tänään aamupäivällä ulos työpaikoiltaan vastalauseena Suomen Postin aikeille myydä tytäryhtiö.

Postin henkilöstöjärjestöjen tietojen mukaan yhtiö olisi ensi viikolla myymässä arvokuljetuksia hoitavan Spac FP:n yksityiselle vartiointialan yritykselle.

Postiliitto ja Postin toimihenkilöliitto vastustavat hyvää tulosta tekevän tytäryhtiön myyntiä. Niiden mielestä tarkoituksena on vain yksityistää Posti yhtiöittämällä sen toimintoja ja sen jälkeen myymällä ne. Liittojen mukaan myynti myös vaikeuttaisi Postissa meneillään olevia sopeuttamistoimia, kun yhtiö karsii toimipaikkaverkkoaan.

Spac FP:n palveluksessa on yli 700 työntekijää ja toimihenkilöä. Vain turvallisuusvalvonnan väki jäi tänään töihin. Postiliitto ja Postin toimihenkilöliitto pohtivat mahdollisia jatkotoimia viikonlopun aikana. Postin hallitus kokoontuu ensi tiistaina.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.