Presidentiltä ja hallitukselta surunvalittelut

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esittää syvän osanottonsa liikenneonnettomuudessa kuolleiden omaisille ja läheisille sekä ilmaisee myötätuntonsa kaikille onnettomuudessa loukkaantuneille.

Presidentti Tarja Halonen on syvästi järkyttynyt Äänekosken Konginkankaalla sattuneesta liikenneturmasta. Hän esitti kirjallisessa lausunnossaan syvän osanottonsa kuolleiden omaisille ja läheisille sekä ilmaisi myötätuntonsa kaikille onnettomuudessa loukkaantuneille.

- Yhtä lailla minä kuin kaikki muutkin suomalaiset, jotka saivat tämän uutisen tietää aamutunteina, olemme todella järkyttyneitä . Tuntuu uskomattomalta, että tällainen onnettomuus oli tapahtunut, hän tiivisti tuntojaan.
Päällimmäiseksi tulee Halosen mukaan tietysti osanotto kuolleiden omaisille ja läheisille. Samalla esiin tulee kuitenkin myös syvä myötätunto kaikille niille, jotka loukkaantuivat.

- Se on erittäin vaikea kokemus myöskin heille. Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) keskustelivat tapahtuneesta aamupäivällä. Halonen lupasi, että kaikki se tehdään, mikä tehtävissä on.

- Meillä on suuri yhteinen suru, hän muistutti.

Halosen mielestä suru näissä tapauksissa on aina yhtä aikaa yksilöllinen ja yhteisöllinen suru. Jokainen, joka on menettänyt omaisensa tällaisessa tilanteessa joutuu käymään oman surutyönsä lävitse.

- Me kaikki suomalaiset yhteisönä että myöskin näiden ihmisten läheiset voivat toimia tämän surun läpielämisessä, auttamisessa. Suru pitää elää lävitse, ja sitten voi taas katsoa tulevaisuuteen. Kyllä siinä tietysti itse kukin aika sanaton on, Halonen pohtii.

Ihmisen elämä on Halosen mielestä aina omalla tavallaan mysteeri; emme tiedä huomisesta. Tärkeintä hänen mielestään on elää tässä ja nyt sillä tavalla, että voimme lohduttaa surevia ja elää heidän kanssaan. Onnettomuudessa mukana olleiden kanssa pitää jaksaa vielä pidempään.

- Kyllähän tämä jää onnettomuudessa mukana olleille koko elämänaikaiseksi kokemukseksi, hän muistutti.

Hallitus piti hiljaisen hetken



Pääministeri Vanhanen ja koko hallitus hallitus ottivat järkytyksellä vastaan tiedon öisestä liikenneturmasta. Vanhasen mukaan tieto pysäytti kaikki.

- Haluan hallituksen puolesta lausua syvimmän osanoton nuorien uhrien omaisille ja läheisille. Tiedän, että monissa perheissä on eletty yön ja aamun aikana epätoivon ja tuskallisen odotuksen aikaa, ja suru on ollut pohjatonta, lohdutti Vanhanen omaisia tänään puolilta päivin pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Vanhanen muistutti, että tämä epätoivo ja odotus jatkuvat vielä. Puolenpäivän aikaan ei vielä ollut kaikkia uhreja tunnistettu. Samoin osa sairaalassa olevista olivat niin huonossa kunnossa, ettei heidän henkilöyttään ollut pystytty vielä selvittämään.

Hallitus sai ensimmäiset tarkat tiedot turmasta aamukahdeksalta pidetyssä neuvottelussa. Tiedot täsmentyivät päivän mittaan. Aamun neuvottelun aluksi hallitus piti hiljaisen hetken turman uhrien muistoksi.

- Toivon, että puolitangossa olevat liput kertovat omaisille, kuinka me kaikki elämme tämän surun kanssa ja haluamme ottaa siihen osaa, sanoi Vanhanen.

(MTV3-STT)

Hallituksen osanoton uhrien omaisille ja läheisille esitti pääministeri Matti Vanhanen.

(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.