Presidentti Niinistö taloustilanteesta: Pitää olla tahtoa mennä läpi harmaan kiven

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vaatii eduskuntaa tekemään vaikeitakin päätöksiä taloustilanteen parantamiseksi. Niinistö puhui asiasta tänään eduskunnassa valtiopäivien avajaisissa. Kevätkauden aikana eduskunnassa tullaan puimaan laajasti taloustilannetta, velkaa ja kestävyysvajetta.

– Muistan, parin vuosikymmenen takaa, tässä salissa, miten pääministeri Ahon porvarihallitus esitteli leikkauslistoja ja pankkitukea. Ne kylmäsivät esittäjiäänkin ja jokaista kuulijaa. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää, Niinistö sanoi.

– Ajat muuttuvat ja niiden mukana myös ongelmat, mutta samaa on se, että on oltava tahtoa vaikka mennä läpi harmaan kiven, kun asiamme sen vaatii. Tätä teiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää, Niinistö sanoi.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sdp) vastasi omassa puheessaan presidentti Niinistön talousvaateisiin. Heinäluoman mukaan nyt on kyseessä ratkaisujen hetket.

– Olemme Suomessa sen saman keskustelun äärellä, jota muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa on käyty jo pitkään. Ja tälle linjavedolle ratkaisujen kevät on tämä kevät - aikaa ei todellakaan ole tuhlattavaksi, Heinäluoma sanoi.

"Demokratiassa väkivalta on väkivaltaa kaikkia kohtaan"

Puheessaan Niinistö otti myös epäsuorasti kantaa Jyväskylän puukotustapaukseen. Niinistö mukaan suomalainen demokratia ja yhteiskunnan eheys ovat suuria arvoja, jotka eivät rakennu samanlaisuudelle, vaan toisen yksilön ihmisyyden ja ajatusten kunnioittamiselle.

– Tätä oppia voimme vaatia muualta tulevilta tai toisin ajattelevalta, kunhan sitä itse noudatamme. Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan, Niinistö sanoi.

"Haluan rakentaa ulkopolitiikan fundeeraus-tapaamisia"

Niinistö puhui valtiopäivien avajaisissa myös ulkopolitiikasta. Hänen mukaansa ulkopoliittista keskustelua pitäisi ylläpitää selontekojen väliaikanakin.

– Ajatuksenani on rakentaa toistuva ulkopoliittinen ”fundeeraus”-tapaaminen, johon toivon eduskunnan ja monien muiden asiasta kiinnostuneiden osallisuutta. Myönnän toki, että idea on anastettu suoraan naapurilta, Niinistö sanoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.