Presidentti saamassa palkankorotuksen

Hallitus esittää korotusta tasavallan presidentin palkkioon. Korotettu palkkio tulee voimaan maaliskuussa eli uudelle presidentin viran hoitajalle. Korotuksen jälkeen tasavallan presidentin palkkio on reilut 600 000 markkaa vuodessa eli liki 50 000 markkaa nykyistä enemmän. Palkkio on verotonta tuloa. Palkkiota tarkistettiin viimeksi vajaat kuusi vuotta sitten, kun Martti Ahtisaari tuli presidentin virkaan.

Myös presidentin eläke nousee. Se on korotuksen jälkeen reilut 360 000 markkaa vuodessa, verottomana sekin. Niinikään nousevat presidentin edustusmäärärahat. Edustustarkoituksiin varataan vastedes 950 000 markkaa vuodessa eli 50 000 markkaa nykyistä enemmän.

Palkkion ja edustusmäärärahojen lisäksi presidentillä on asunto valtion talossa. Talon kunnossapito, lämmitys, valaistus ja sisustus sekä tarpeellinen henkilöstö kustannetaan yleisistä varoista.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.