Prodi ei tue Suomen kansallisen maataloustuen korotusta

EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi suhtautuu nihkeästi Suomen haluihin korottaa kansallista maataloustukea Etelä-Suomessa. Suomi haluaisi korottaa omasta budjetistaan maksamansa 141-tuen maksuvaltuuksia.

EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi ei lupaa Suomelle lisää valtuuksia Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen eli ns. 141-tuen maksamiseen.

Prodi sanoi Brysselissä vierailevalle pääministeri Matti Vanhaselle, ettei hän halua ennakoida maatalouskomissaari Franz Fischlerin kanssa käytävien neuvottelujen lopputulosta.

Komissio ei kuitenkaan halua erilaista maatalouspolitiikkaa eri EU-maihin, joten Prodi korosti 141-tuen nostamisen olevan vaikeaa nyt, kun muuta maataloustukea ollaan pikemminkin alentamassa.

Suomi haluaisi korottaa omasta budjetistaan maksamansa 141-tuen maksuvaltuuksia, kun taas komissio pitää tukea siirtymäkauden apuna, jota pitäisi ajan myötä laskea. Nykyinen sopimus tukivaltuuksista umpeutuu vuoden lopussa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 26.08.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.