Prodi moitti kirjeessä Lipposelle Tampereen asialistaa

EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi on kirjeessään pääministeri Paavo Lipposelle arvostellut Tampereen huippukokouksen asialistaa. Prodin mukaan aihelistan kasvattamista on vältettävä, jotta se ei ala muistuttaa "pitkää ostoslistaa".

Prodin mukaan ei saa olla vaaraa siitä, että Tampere saatetaan nähdä "repressiivisenä" eli tukahduttavana huippukokouksena. Prodin näkemyksen taustalla on julkisuudessa ilmennyt huoli siitä, että turvallisuuden varjolla ihmisten valvontaa lisättäisiin.

Prodin Lipposelle osoittama kirje on kolmeliuskainen ja päivätty viime torstaille. Julkisuuteen tulleessa kirjeessä Prodi sanoo, että komissio kävi Tampereen valmisteluista pitkän keskustelun viime keskiviikkona. Prodin mukaan turvallisuusaspekti on kokouksessa tärkeä ja saattaa heijastella kansalaisten mielenkiintoa, mutta myös vapautta ja oikeudenmukaisuutta on painotettava.

Prodin mielestä kansalaisten on löydettävä Tampereen kokouksesta vastauksia mm. perusoikeuksien, avoimuuden ja tietojensuojan osalta. Prodi näkee kuitenkin onnistuneeksi asialistan pääjaon kolmeen osaan. Suomi on rakentanut asialistan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan, rajat ylittävän rikollisuuden vastaisen toiminnan ja Euroopan oikeusalueen ympärille. Aihealueet sisältävät lisäksi useita alaongelmia, joita Suomi on kaavaillut keskusteluissa nousevan esille. Prodin mukaan talousrikoksiin ja rahanpesuun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Myös eurovaluutan suojaaminen on tärkeä ulottuvuus.

Rikollisuuden ehkäisyn osalta Prodi keskittyisi erityisesti nuoriso- ja kaupunkirikollisuuteen. Prodin mukaan huippukokouksen viesti on tuotava julkisuuteen tavalla, jota ihmiset ymmärtävät. Hän toivoo, että puheenjohtajan päätelmät Tampereen kokouksesta olisivat yhtä ymmärrettäviä kansalaisille kuin asioista vastaaville ministereille.

Päämäärään saavuttamiseksi pitäisi "ostoslistan" sijasta olla selvästi etusijalle nostettuja ja painotettavia asioita, Prodi evästää. Suomi on arvioinut, että Tampereen kokouksen esityslista tarkentuu lopulliseen muotoonsa vasta lokakuussa puheenjohtajan kuultua kaikkia valmisteluun osallistuneita. Tampereen EU-huippukokous järjestetään 15.-16. lokakuuta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.