Professori äimistelee perintöveroa: Korotonta maksuaikaa 10 vuotta

Professori Heikki Niskakangas nauraa tällä viikolla uudelleen virinneelle perintöverokeskustelulle. 

– Se on aika turha keskustelu. Perintöverotus yleensä kiinnostaa laajaa yleisöä, mutta sen kansantaloudellinen merkitys on paljon pienempi. Perintöverotus ei haittaa talouskasvua. 

Yksi Fazerin omistajista, Karl Fazer kertoi alkuviikosta Ylen haastattelussa suunnittelevansa muuttoa pois Suomesta kiristyneen perintöverotuksen takia. 

Professori kuitenkin myöntää, että Fazerin kaltaisten suurten yritysten kohdalla verotus on liian kireää. 

 – Näitä sukuyrityksiä, joissa kukaan ei peri yli 10 prosenttia, on Suomessa muutama kymmenen. Heille se on ongelma. 

Niskakankaan mukaan tilanne on toinen, jos kyse on ns. tavallisesta sukupolvenvaihdoksesta, jossa saadaan huojennus.

– Näissä verotuksen taso on tavattoman matala. Kaiken lisäksi heille on tulossa kymmenen vuoden koroton maksuaika, Niskakangas ihmettelee.

Perintöveron poisto veisi valtiolta noin 500-600 miljoonaa euroa tuloja. Ne pitäisi korvata jotenkin. 

– Se välttämättä vaatisi myyntivoittoverotuksen kiristämisen ja sen että oman asunnon luovutusvoitto olisi aina veronalaista. Näillä olisi paljon kielteisempiä vaikutuksia talouteen kuin perintöverotuksella sinänsä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.