Professori pudonneista kannatusluvuista: SDP:llä on suuria ongelmia

SDP:n suosio on selvässä laskussa Ylen tuoreen Taloustutkimuksella teettämän kannatuskyselyn mukaan. Professori Kimmo Grönlundin mukaan SDP ei voi olla tyytyväinen kyselytutkimuksen lukuihin. 

Ylen tänään julkaistun kannatuskyselyn mukaan suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatus on pudonnut alimmilleen sitten viime elokuun. Kyselyyn vastanniesta vain 18,2 prosenttia kannattaa SDP:tä, mikä on lähes kaksi prosenttiyksikköä pienempi edelliseen alkukesällä tehtyyn kyselyyn verrattuna.

Åbo Akademin valtio-opin professorin Kimmo Grönlundin mukaan SDP:n suosion lasku on Ylen kyselytutkimuksen suurin uutinen. Hänen mukaansa suosion lasku on kyselyn virhemarginaalista huolimatta huomattava.

– SDP:llä on suuria ongelmia vakuuttaa niitä äänestäjiä, jotka ovat tyytymättömiä hallituksen toimintaan. Vaikka vihreillä olisi laskua, 14 prosenttia on heille erittäin hyvä luku. Sen sijaan SDP ei voi olla tyyytyväinen noin 18 prosentin kannatukseen tässä tilanteessa, kun kuitenkin meillä on melko puhdas porvarihallitus  ja SDP perinteisenä vasemmistopuolueen edustaa sitä toista linjaa, Grönlund toteaa.

Hän arvioi, että kannatuskyselyiden perusteella vaikuttaa siltä, että oppositiopolitiikkaan tyytymättömät suomalaiset tukeutuvat nyt yhä enemmän vihreisiin.

Keskustan ja kokoomuksen suosio nousussa

Kannatuskyselystä selviää, että kokoomus on noussut SDP:n ohi kakkoseksi 18,6 prosentin kannatuksella. Keskusta on kyselyn mukaan edelleen Suomen suosituin puolue.

Sekä kokoomuksen että keskustan kannatus on nousussa. Grönlundin mukaan puolueiden suosion nousun taustalla on se, että hallitus on tehnyt päätöksiä keskeisissä kysymyksissä kuten kilpailukykysopimuksessa.

– Hallitus ei myöskään ole näyttänyt ulospäin riitaiselta. Kummatkin puolueet voivat olla tyytyväisiä näihin lukuihin. Voidaan tietysti myös tulkita, että kokoomuksen puheenjohtajan vaihdos olisi lisännyt puolueen kannatusta.

Perussuomalaiset kärsii "hallitsemisen hintaa"

Kyselyn mukaan perussuomalaisia kannatti 8,6 prosenttia vastanneista. Puolueen suosiossa on noin 0,4 prosenttia laskua. Grönlundin mukaan perussuomalaisten kannattajat ovat tyypillisesti olleet tyytymättömiä poliittisiin päätöksiin.

– Heidän kannattajansa ovat olleet aina tyytymättömiä aiempaan menoon ja halusivat muutosta. Kun hallitukseen mennään, sitä muutosta on vaikea saada aikaiseksi. Tässä näkyy nyt hallitsemisen hinta aivan selvästi, Grönlund toteaa.

Hän arvioi myös, että yksi syy perussuomalaisten kannatuksen laskuu voi olla turvapaikanhakijoiden ennätyksellinen määrä.

– Jonkun mielestä tässä voisi olla syy-ja seuraussuhde siinä mielessä, että puolueen kannatta saattaa katsoa, että perussuomalaisten olisi pitänyt pysäyttää tämä maahanmuutto.

Taloustutkimuksen teettämään kyselyyn vastasi reilu 2400 suomalaista. Kysely tehtiin 8.6.-5.7. ja sen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin suurimpien puolueiden kohdalla.

Juttua muokattua klo 14.48: SDP:n kannatus on laskenut liki kaksi prosenttiyksikköä, ei prosenttia kuten jutussa aluksi mainittiin.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.