Mainos

Professori: Soini keräsi vähäosaisten äänet

Timo Soini, kuva: Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on nyt selkeä vaihtoehto politiikassa, arvioi valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen.

- Monet ihmiset, jotka ovat joko kärsineet taloudellisesti, syrjäytyneet tai muuten kokevat itsensä vähäosaiseksi ovat antaneet äänensä Soinille.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Martikainen sanoo, että Soini saa kannatusta keskusta-puolueen perinteisillä kannatusalueilla, joilla on EU-vastaisuutta. Lisäksi Soinia kannatetaan työnväenpuolueen perinteisillä kannatusalueilla.

- Näillä alueilla on ongelmana työttömyys ja epävarmuus. Kolmas suuri lähde Soinin kannatukselle on kaupunkipopulismi. Siinä tulevat esille maahanmuuttokysymykset, Martikainen summaa.

Emeritusprofessorin mukaan perussuomalaiset ovat oikeistopopulisteja.

- Euroopassa oikeistopopulistiset liikkeet ovat suuria ja merkittäviä liikkeitä - toisin kuin meillä, missä "soinilaisuus" on vielä lapsen kengissä.

Martikainen miettii, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että maahanmuuttajat ovat ongelma ja ongelmien lähde.

- Suurtenkin puolueiden pitäisi ottaa selvästi kantaa maahanmuutto-kysymykseen. Nyt eletään epävarmuuden tilanteessa ja oikeistopopulistinen puolue pystyy hyödyntämään näitä epäluuloja.

Perussuomalaisten kannatuksen lisääntyminen on professorin mukaan kiinni Soinista.

- Oikeistopopulistiset puolueet ovat erittäin riippuvaisia johtajistaan. Ne nousevat ja kaatuvat johtajiensa mukana. Nyt on kysymys siitä, pystyykö Timo Soini organisoimaan tämän liikkeen toimivaksi poliittiseksi voimaksi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.