Professori: Suomalaiset pitävät etujaan itsestäänselvyytenä

Professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta uskoo, että suomalaiset pitävät saamiaan etuja itsestäänselvyytenä.

Professorin mielestä tasavallan presidentti Sauli Niinistön ilmoittama palkka-ale on tärkeä avaus keskusteluun siitä, mistä kaikesta voidaan luopua.

– Meillä on pidetty itsestäänselvyytenä muun muassa sitä, että palkkoja pitää jatkuvasti korottaa. Etuja pitää miettiä kokonaan uudestaan, Puttonen sanoo MTV3:n Seitsemän uutisissa.

Puttonen korostaa, että taloutta ei pelasteta, vaikka kaikkien kansanedustajien ja presidenttien palkat laitettaisiin nollaan. Hän kuitenkin toteaa, että Niinistön eleellä on tärkeä merkitys, koska joukkoja johdetaan edestä.

Suomessa on professorin mukaan eletty jo monta vuotta yli varojen, eikä niin voida enää jatkaa.

– Julkisen sektorin palkkoja on nostettu samassa tahdissa kuin yksityisellä sektorilla ilman, että on minkäännäköistä palkanmaksukykyä. Kunta- ja valtiosektori kasvaa kuin pullataikina, vaikka tuntuu, että rahat ovat olleet jo pitkän aikaa lopussa.

Puttosen mielestä yritysjohtajien palkkoja ei puolestaan ole syytä leikata.

– Jos yksityisillä on varaa maksaa korkeita palkkoja, niin en ymmärrä, miksi yhteiskunnan pitäisi siihen puuttua.

Puttonen kannattaa palkankorotuksissa nollalinjaa, vaikka myöntääkin, että se pienentäisi lyhyellä aikavälillä ostovoimaa.

– Jossain vaiheessa tuska on otettava ja jonkun pitää hävitä rahaa tai ostovoimaa.

(MTV3)

Katso professori Vesa Puttosen studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 3.1.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.