Professori: Suomi pärjäsi EU:n budjettiväännössä melko hyvin

Professori Pami Aalto pitää Suomen tulosta EU:n budjettineuvotteluissa kohtuullisena. Aalto sanoo Suomen aseman pohjoisena maana asettaneen paineita, joiden takia Suomi ei voinut olla yhtä vaatelias kuin esimerkiksi Tanska.

– Meillä oli neuvotteluissa huomattavia paineita pohjoisten alueiden tukien säilyttämiseen. Maatalouden erityisasemamme melko pohjoisena maana on ollut paineen alla jo pitkään.

– Historiallista taustaa vasten Suomella ei ollut mahdollisuuksia vaatia yhtä paljon kuin esimerkiksi Tanskalla tai Itävallalla, ja siksi tulosta voidaan pitää melko kohtuullisena, sanoo Jean Monnet -professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta Seitsemän Uutisille.

Aallon mukaan EU-budjetti satsaa lähivuosiin.

– Tämä oli vaalisyklin budjetti enemmän kuin pitkän tähtäimen budjetti.

– Moni poliittinen johtaja tuli neuvotteluista tyytyväisen oloisena ulos. Mutta pitkän tähtäimen tavoitteet kärsivät. Esimerkiksi markkinoiden, infrastruktuurin ja yleiseurooppalaisen liikkuvuuden kehittäminen kärsi tässä budjetissa.

Aallon mukaan EU:n vanhat jäsenmaat onnistuivat neuvottelemaan itselleen parhaat edut budjettiväännössä.

– Uusien jäsenmaiden vaatimusten ja saamisten osuus oli lopulta pieni.

(MTV3)

Katso Pami Aallon studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 10.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.