Professorilta kritiikkiä pääministerille: Jos päätät jotain, pidä siitä kiinni

Åbo Akademin liiketalouden professori Alf Rehn kritisoi pääministeri Juha Sipilää tempoilevasta johtamisesta. 

Rehn kertoo tuntevansa Sipilän myös henkilökohtaisesti.

– Hän on joutunut taistelemaan ja sen hän varmaan etukäteen tiesikin. En ole samaa mieltä kaikista askeleista, joita hän on ottanut. Ehkä hän ei itsekään ole ollut samaa mieltä itsensä kanssa, koska on joutunut tekemään asioita edes ja taas. 

Rehn viittaa tempoiluun hallituksen esityksissä.

– Tämä soutaminen ja huopaaminen tyyliin "tänään pakkolaki, huomenna ei" on ollut hieman heikkoa johtamista. Jos päätät jotain, siitä pitäisi pitää kiinni. 

Rehn antaisi kuitenkin Sipilälle vielä hetken aikaa näyttää kykynsä, koska hän on ollut tehtävässään vasta vähän aikaa. 

– En ole samaa mieltä kaikesta, mutta ei minun tarvitse olla. Sanoin Juhalle jo aiemmin, että en kaipaa muuta kuin sitä että joku ottaisi ohjat ja näyttäisi meille suunnan. En minä ole niin älykäs, että tietäisin, mikä on oikea suunta. 

Rehn kommentoi Sipilän johtajuutta MTV Uutisille tänään Nordic Business Forum -tapahtumassa Helsingissä. 

Parhaita paloja voi seurata myös suorana MTV Uutisten nettisivuilla suorana ja tallenteina.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

MTV Uutiset seuraa Nordic Business Forumia tiiviisti myös Twitterissä. Toimittajat Antti Mälkönen ja Salla Vuorikoski raportoivat koko päivän omilla tileillään - lisäksi voit seurata kaikkia #nbforum2015-twiittejä.

Katso myös, miten Kauppalehdessä nähdään tapahtuma: 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.