Pron Rinteelle tukea ay-väeltä – SDP:n puheenjohtajakisa vauhtiin

SDP:n puheenjohtajapeli on käynnistynyt. 

Ay-taustainen kansanedustaja Jukka Kärnä on valmis tukemaan Pron puheenjohtajaa Antti Rinnettä SDP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi.

– Mielestäni tämä on hyvä juttu.  Antti Rinne on hyvä haastaja. 

Kärnän mukaan osa SDP:n kannattajista ei pysty samaistumaan nykyiseen puoluejohtoon.

–  Ehkä Antti omalla ehdokkuudellaan toisi sen, että ihmiset samaistuu eli nimenomaan ay-liikkeen miesväki. Siitähän tässä on kysymys, Kärnä arvioi. 

Pron puheenjohtaja Antti Rinteen lähtöä Jutta Urpilaisen haastajaksi pidetään tällä hetkellä liki varmana. Rinne ei halunnut kommentoida tilannetta MTV:n Uutisille tänään. Rinne kertoo päätöksensä helmikuun alussa. 

Oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sdp) puolestaan tukee Urpilaisen jatkoa puolueen johdossa. 

– Tässä vaiheessa, kun ei ole yhtään virallista vastaehdokasta, ei ole mitään syytä vetää luottamusta pois istuvalta puheenjohtajalta eli täysi tuki Jutta Urpilaiselle. 

Tuppuraisen mielestä Urpilainen on hoitanut työnsä hyvin. 

– Hän on johtanut SDP:tä tässä hallituksessa ja osoittanut kykynsä. Hän on parhaillaan uudistamassa SDP:tä, mm. periaateohjelmaa uudistetaan tähän aikaan sopivaksi.

Tuppurainen ei allekirjoita Kärnän kritiikkiä ay-liikkeen vieroksumisesta.

– Kyllä meillä tänä päivänäkin on hyvät ja kiinteät yhteydet ammattiyhdistysliikkeeseen. Mitään hirveää kuilua ei tässä pitäisi olla paikkaamassa. Kyse on monessa mielessä myös mielikuvista. 

Toistaiseksi Urpilaiselle ei ole vielä ilmaantunut muita haastajia. 

– Mitään sellaista värinää ei ole, että useampi ehdokas olisi lähdössä liikkeelle. Kukaan ei tunnu tietävän muita kuin Antti Rinteen, mutta ei sitä voi poissulkeakaan, Tuppurainen arvioi. 

SDP:n puoluekokous järjestetään Seinäjoella toukokuussa. 










Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.