Psykologi: Suurin osa depressiolääkkeiden tehosta perustuu lumevaikutukseen

Yli 80 prosenttia depressiolääkkeiden tehosta perustuu lumevaikutukseen, väittää Mehiläisen johtava psykologi Aku Kopakkala.

Hän kritisoi rajusti masennushoidon nykytuloksia ja arvioi, että masennuslääkkeillä on taipumus altistaa uusille masennusjaksoille. Psykiatrian erikoislääkäri tukee Kopakkalan rankkoja väitteitä.

– Esimerkiks depressiolääkkeissä valtaosa on lumevaikutusta. Kenelläkään tutkijalla ei ole epäselvyyttä, että 80 prosenttia vähintään on lumevaikutusta. Kovaa keskustelua käydään siitä, että onko se kokonaan lumevaikutusta, Kopakkala sanoo.

Kopakkalan mukaan alati kasvavissa lääkkeiden syönnissä ja hoitotuloksissa on ristiriita.

– Masennus ei ole juurikaan yleisempää kuin aikaisemmin, mutta hoitotulokset ovat tulleet jostain syystä hyvin heikoiksi, hän sanoo.

– Kansainvälisesti vahvistuva käsitys tutkijoiden joukossa on se, että masennuslääkkeillä on taipumus altistaa uusille masennusjaksoille. Tämä tarjoaa selityksen sille, että miksi niin moni syö masennuslääkkeitä ja niin moni päätyy eläkkeelle, Kopakkala jatkaa.

Masennus eläköitymissyynä on pienentynyt viimeiset vuodet. Kopakkalan mukaan yhä useampi lääkäri diagnosoi masennuksen kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Niiden kasvu nostaakin nykyisen mielialahäiriöeläköitymisen lähes 2000-luvun alun tasolle - ero jää kahteen sataan.

Mielenterveysseuran psykiatrian erikoislääkäri Kristian Wahlbeck sanoo, etteivät lääkkeet löydä oikeasti niitä tarvitseville.

– On ihmisiä, joilla on vaikea masennus. He eivät saa masennuslääkettä, josta olisi heille hyötyä, mutta sitten on nuoria ja lievästi masentuneita, jotka syövät niitä turhaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.