PT:n Kiander: Veronalennukset hyvin mitoitettu ja ajoitettu

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on kommentoinut budjettiesitystä tuoreeltaan. Hänen mielestään veronalennukset on hyvin mitoitettu ja ajoitettu tässä suhdannetilanteessa.

Kianderin mielestä tämän päivän ratkaisujen valossa näyttää siltä, että veronalennukset ovat myös tulonjaon kannalta onnistuneita, koska myös pienituloisten verotus tulee kevenemään.

Veronalennukset jakautuvat Kianderin mukaan niin, että suurin piirtein kaikissa tuloluokissa verotus kevenee.

- Suhteellisesti tämä kevennys on kuitenkin hieman suurempi tulojakauman alapäässä, ja tätä voidaan pitää hyvänä tulonjaon kannalta, sanoo Kiander.

Veronalennukset vaikuttavat Kanderin mukaan niin, että ihmisten ostovoima lisääntyy ensi vuonna noin prosentin verran.

Pienituloisille tulee uusi ns. työtulovähennys, joka antaa lisäkevennyksen, jota he eivät muuten olisi saaneet yleisestä asteikkokevennyksestä.

Kianderin mielestä budjettti on etenkin veropuolella onnistunut hyvin.

- Tämä sopii hyvin tähän taloustilanteeseen. Sitten voisi keskustella tietenkin siitä, olisko menopuolella pitänyt vielä keksiä jotakin lisää, esimerkiksi lisätä rakennusinvestointeja. Tähän asiaan voidaan kuitenkin palata myöhemmin.

Veronkevennysten ansiosta kotitalouksien ostovoima paranee ensi vuonna.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.