Puistoruokailussa hellepäivät hankalia – ruoka voi loppua kesken

Aurinkoiset säät ja tapahtumat voivat kaksinkertaistaa puistoruokailijoiden määrän, minkä vuoksi ruoka voi loppua puistosta, toteaa johtava leikkipuisto-ohjaaja Anja Virolainen Helsingistä.

– Eilen ruoka loppui muutamasta puistosta, kun aurinkoinen sää lisäsi kävijöitä. Ruoka oli tilattu perjantaina eikä auringosta ollut tietoakaan. Emme ehtineet reagoida sään muutokseen. Tarkkailemme säätä ja ruoka tilataan edellisenä päivänä Palmialta.

– Lisäsimme ruokaa jo tälle päivälle. Tämä on tasapainoilua ja tänään on taas pilvistä. Eilinen lohikeitto kuuluu muutenkin suosikkiruokiin. Tänään tarjolla on Italian pataa. Esimerkiksi kesäkeitto ei oikein maistu puistossa, luettelee Virolainen.

Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Perheiden toivomuksesta kasvisruokaa lisättiin

Virolaisen mukaan kesän jälkeen päivitetään ruokalistat ja inhokkiruokia poistetaan.

– Teemme muutoksia palautteen perusteella. Tänä vuonna lisäsimme kasvisruokaa ja sitä on nyt tarjolla kahtena päivänä viikossa. Uutena listoilla on Quarn-kasvispataa. Olen itse maistanut sitä ja se on tofun tapaista, mutta maistuu kananlihalle.  Emme ole vielä saaneet palautetta, mitä mieltä asiakkaat ovat olleet uutuudesta.

– Aikaisemmin heinäkuu oli hiljaista vilkkaan kesäkuun jälkeen, mutta ei enää. Olemme huomanneet, että pikkulapsiperheet jäävät kesänviettoon Helsinkiin ja päivä jopa suunnitellaan puistoruokailun ympärille.

Kesällä uusia kävijöitä

Virolaisen mukaan perheet retkeilevät eri puolilla kaupunkia.

– Perheet saattavat käydä kesäisin uusissa puistoissa ihan toisella puolella kaupunkia, kuin missä asuvat. Tapahtumat vetävät myös uusia kävijöitä. Kävijät seuraavat Facebookia ahkerasti. 

– Me julkaisemme netissä ruokalistat, joita seurataan tarkkaan. Palmian sivuilta saa ruuasta tarkempaa tietoa. Helsingissä yhden puistoannoksen määrä on 2,5 desilitraa ja sen hinta on 1,20 euroa, Virolainen sanoo.

– Aurinkoisina päivinä annoskokoa joudutaan pienentämään, jotta ruokaa riittää kaikille. Kaupungille puistoruokailun vuosittaiset kustannukset ovat lähes 200 000 euroa, lisää Virolainen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.