Pula osaavista työntekijöistä pahenee – yli kolmanneksella suomalaistyönantajista vaikeuksia rekrytoinnissa

Pula osaavista työntekijöistä pahenee. Jo kahdella viidestä työnantajasta maailmanlaajuisesti on rekrytointivaikeuksia, kertoo ManpowerGroup.

Yhtiö julkisti tiistaina vuosittaisen tutkimuksensa, jossa kartoitetaan hankalimmin täytettäviä työtehtäviä. 

Myös Suomessa osaajapula on sen mukaan pahentunut. Tänä vuonna 37 prosenttia työnantajista kertoi vaikeuksista löytää sopivaa työvoimaa, kun viime vuonna vaikeuksista kertoi 22 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Vaikeimmin täytettävien tehtävien kärkikolmikko - ammattityöntekijät, autonkuljettajat ja myynnin ammattilaiset - on pysynyt muuttumattomana Suomessa. Ammattityöntekijöihin kuuluvat muun muassa rakennusalan ammattiosaajat. 

Ensimmäistä kertaa lääkärit ja muut terveydenhoidon ammattilaiset nousivat kymmenen vaikeimmin täytettävän tehtävän listalle. 

Tutkimukseen osallistui yli 42000 työnantajaa 43 maasta.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.