Akaan onnettomuudessa kuolleet lapset turvapaikanhakijoita

Akaan auto-onnettomuudessa kuolleet lapset olivat kirjoilla Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa. 

Lapset olivat vuosina 2000 ja 2011 syntyneet sisarukset. Toinen menehtyneistä lapsista oli Yhteiskoulun valmistavan opetuksen oppilas. Koululla on järjestetty hiljainen hetki.

Autonkuljettaja, joka myös kuoli onnettomuudessa, oli tamperelaisnainen ja lasten sukulainen. Hän ei ole turvapaikanhakija, eikä kyseessä ole perheenyhdistäminen. Menehtyneitten lasten vanhemmat asuvat edelleen Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa.

– Surullinen ja järkyttävä onnettomuus, mutta arki jatkuu jo normaalisti vastaanottokeskuksessa, kertoo MTV Uutisille vastaava ohjaaja Kaisa Hyyti-Suojanen.

Kolmen ihmiseen kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Akaassa tiistaina, kun henkilöauto törmäsi rekkaan ohitustilanteessa. Myös auton kuljettaja, vuonna 1985 syntynyt tamperelaisnainen, kuoli onnettomuudessa.

Lasten asumisesta vastaanottokeskuksessa kertoi ensin Punkalaitumen sanomat.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.