Mainos

Puolueet aloittivat kuntavaalikampanjoitaan

Puolueet ovat laittaneet tänään joukolla vauhtia kuntavaalien kampanjointiinsa.

Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit järjestivät omat kampanja-avauksensa tänään Helsingissä. Kunnallisvaalien merkeissä ilotteli myös kokoomus omissa "hauskanpitotalkoissaan" Linnanmäen huvipuistossa.

Puolueet pyrkivät löytämään lisää ehdokkaita vielä vajaille listoilleen. Aikaa on syyskuun puoliväliin saakka.

Kokoomus pyrkii ykköspuolueeksi

Kokoomus pyrkii keskustan ja SDP:n tapaan suurimmaksi puolueeksi kunnallisvaaleissa. Puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan tavoite toteutuu, jos vaalityö onnistuu aivan nappiin.

Tähän mennessä kokoomus ei ole koskaan ollut suurin kunnallis- tai eduskuntavaaleissa. Kunnallisvaalien toistaiseksi paras tulos on 23,0 prosenttia vuodelta 1984. Viime vaaleissa kokoomus otti äänistä 21,8 prosenttia.

Myös kokoomuksella riittää vielä urakkaa ehdokkaiden löytämiseksi. Tujusen mukaan nyt ehdokkaita on koossa noin 6000, mutta hieman optimistinen tavoite on yhä 8000.

Vasemmistoliitto kehittelee protestivaaleja

Vasemmistoliitto virittelee syksyn kunnallisvaaleista protestia maan hallitukselle ja hallituksessa istuville puolueille. Puheenjohtaja Martti Korhonen hehkutteli kampanja-avauksessa, että tulossa ovat suuntavaalit.

- Ääni hallituspuolueille on ääni eriarvoistavalle kovien arvojen politiikalle ja tuloerojen kasvamiselle. En usko, että suomalaiset sitä haluavat, Korhonen sanoi Kampin kauppakeskuksen aukiolla Helsingissä.

Kunnallisvaalikampanjan avaus oli pienimuotoinen tapahtuma: Narinkkatorin laidassa teltta, josta sai vaaliesitteitä ja ilmapalloja. Muutama lyhyehkö puhe ja lomassa musiikkia yhden naisen ja haitarin voimalla. Ohikulkijat jatkoivat enimmäkseen matkaansa pysähtymättä.

Vasemmistoliitto kampanjoi tunnuksella "Sydämesi puolella" ja lupaa puolustaa kunnallisia palveluja. Helsingissä puolue ajaa autotonta keskustaa, raideliikenteen laajentamista ja joukkoliikenteen lippuhintojen alentamista.

Kristillisdemokraatit vaativat pelastusta terveydenhoidolle

Kristillisdemokraatit lähtevät kunnallisvaaleihin ajaen suursatsausta terveyteen.

Puheenjohtaja Päivi Räsänen vaati kuntavaalistartissa 400 miljoonan euron pelastuspakettia terveyspalveluihin. Raha löytyisi pienentämällä suunniteltuja kahden miljardin euron veronkevennyksiä.

Puolue katsoo, että erityisesti terveyskeskukset tarvitsevat lisätukea. Räsäsen mukaan perusterveydenhoito on lähes kriisitilassa, kun joka toinen terveyskeskus kärsii lääkäripulasta.

Kristillisdemokraatit haluaisivat myös lain vanhustenhoidosta, jossa säädettäisiin palvelujen tasosta ja henkilöstön määrästä. Kun laitosvanhuksista joka kolmas kärsii aliravitsemuksesta, olisi Räsäsen mielestä syytä taata kunnon hoito lain avulla.

Kristillisdemokraattien tavoitteena on noin 2000 ehdokasta, viiden prosentin kannatus ja 500 kunnanvaltuutettua. Nykyisin kristillisdemokraateilla on valtuustoissa hieman alle 400 edustajaa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.