Puolueet eri linjoilla toimeentulotuen tulevaisuudesta

Eduskuntapuolueet ovat erimielisiä toimeentulotuen tulevaisuudesta, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Eri linjoilla ollaan siitä, pitäisikö toimeentuloturva keskittää Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi.

Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtiva Sata-komitea etsii parhaillaan ratkaisua siihen, tulisiko toimeentulotuen perusosan maksaminen siirtää kuntien sosiaalitoimelta Kelalle.

Keskusta ja vihreät haluaisivat siirtää tuen perusosan maksamisen kunnilta Kelalle. Suurista puolueista sen sijaan kokoomus ja Sdp suhtautuvat siirtoon varauksellisesti.

Aikeita keskittää toimeentuloturva Kelaan jarruttaa lehden mukaan ennen kaikkea pelko uuden rahanjakoautomaatin synnystä. Toimeentulotuen perusosan maksamisen siirtoa Kelalle on perusteltu sillä, että nykyisin tuen maksuperusteet vaihtelevat kunnittain.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.