Puolueet vähentävät rahankäyttöään EU-vaaleissa

Kokoomus, SDP ja keskusta leikkaavat tuntuvasti budjettejaan EU-vaaleissa. 

Budjetit liikkuvat 300000-500000 eurossa, kun viisi vuotta sitten vaaleihin satsattiin jopa satojatuhansia euroja enemmän. 

Eniten on leikkaamassa keskusta, jonka budjetti tippuu 300000 euroon aiemmasta 800000 eurosta. 

Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan budjetin leikkaamisen taustalla on kokemus siitä, ettei valtakunnallisella mainonnalla ole juuri yhteyttä vaalitulokseen. 

-Vaaleihin käytetyn rahamäärän ja vaalituloksen korrelaatio on käynyt hyvin ohueksi. Vaalit ratkaistaan kokonaan muilla asioilla kuin vaalibudjetin suuruudella, Laaninen uskoo. 

Eduskuntavaaleihin varaudutaan jo

Kokoomuksesta pienentyvää rahoitusta perustellaan vaaliruuhkalla. 

-Varaudumme jo seuraavan kevään eduskuntavaaleihin, emmekä halua käydä vaaleja velkarahalla, sanoo puoluesihteeri Taru Tujunen

Isoista puolueista ainoastaan perussuomalaiset aikoo kasvattaa vaalirahoitustaan. Vaalipäällikkö Pekka Sinisalon mukaan tarkoituksena on saada rahoitus vanhojen puolueiden kanssa samalle tasolle. Puolue satsaa vaaleihin useampia satojatuhansia euroa, mutta tarkkaa summaa ei ole vielä päätetty. 

EU-vaalit järjestetään 25. toukokuuta.  

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.