Puolueiden kannatusluvut pysyneet ennallaan

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan SDP oli viime kuussa edelleen suosituin puolue yli 25 prosentin kannatuksellaan. Myös keskusta ja kokoomus pitivät asemansa kärkikolmikossa.

Yleisradion Radiouutisten teettämän kyselyn mukaan puolueiden kannatusluvut pysyivät maaliskuussa jotakuinkin ennallaan. SDP oli edelleen suosituin puolue 25,5 prosentin kannatuksella. Kokoomuksen kannatus oli kyselyn mukaan laskenut kuukaudessa 1,2 prosenttiyksikköä eli 18,9 prosenttiin. Keskustan kannatus pysyi täysin ennallaan 24,7 prosentissa.

Pienempien puolueiden kannatuksessa oli hienoista nousua. Vihreiden kannatus oli 9,6 prosentissa, Vasemmistoliiton 9,3 prosentissa ja RKP:n 4,4 prosentissa, kristillisdemokraattien 5,6 ja RKP:n 4,4 prosenttia. Perussuomalaisille kannatusta kertyi 1,9 prosenttia.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten maaliskuussa lähes 1900 henkilöä. Tulosten virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.