Puoluejohtajat ilmoittivat vaalirahansa ennakkoon

Kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat antaneet vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan.

Kansanedustajaehdokkaiden ennakkoilmoitukset on kerätty Valtiontalouden tarkastusviraston ylläpitämälle Puoluerahoitus.fi-sivustolle.

Sivustolta käy myös ilmi, että ehdokkaiden oman rahan osuus vaalirahoituksesta vaihtelee suuresti.

Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki on ilmoittanut käyttäneensä vaalikampanjaan 42 912 euroa, josta 41 000 on hänen omia varojaan.

Toisessa ääripäässä on puolestaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Hän ilmoittaa vaalibudjettinsa summaksi 50 000 euroa, joka koostuu kokonaisuudessaan puolueelta saadusta tuesta.

Keskustan puheenjohtaja, pääministerin Mari Kiviniemen vaalirahoitus on suuruudeltaan41 650 euroa. Rahoituksestaan valtaosan, noin 36 000 euroa, Kiviniemi on saanut puolueeltaan. Loput pääministeri sai yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.

SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen 30 000 euron vaalibudjetista kolmannes on omaa rahaa. Vasemmistoliiton puheenjohtajalla Paavo Arhinmäellä rahoituksen suuruus ja oman rahan osuus ovat samaa luokkaa kuin Urpilaisella.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ilmoittaa puolestaan käyttäneensä kampanjointiin 18 053 euroa, josta hieman yli 5 000 euroa on omasta pussista.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin vaalibudjetti on ennakkoilmoituksen mukaan 12 000 euroa. Siitä 10 000 tulee puolueelta ja loput omasta pussista.

RKP:n puheenjohtajan Stefan Wallin antoi vaalirahailmoituksen illalla. Hän arvioi kampanjabudjetikseen 37 450 euroa. Rahoituksesta 16 000 euroa Wallin on saanut puolueeltaan, 2 700 euroa yksityishenkilöiltä, 2 250 euroa yrityksiltä ja 16 500 euroa on ennakkoilmoituksen mukaan muilta tahoilta saatua tukea.

Tiedot ehdokkaiden puoluerahoituksesta löytyvät osoitteesta http://www.puoluerahoitus.fi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.