Puoluesihteeri veisi Kemijärvi-asiat puoluehallitukseen

Pääministeri Matti Vanhanen on todennut monta kertaa, ettei valtiovalta puutu pörssiyhtiön päätökseen tehtaan sulkemisesta.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaatii, että Stora Enson Kemijärvi-suunnitelmia on käsiteltävä seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa 31. tammikuuta.

- Tässä asiassa on kyse Lapin ihmisten hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden sekä kotimaisen teollisuuden ja omistajuuden puolustamisesta, hän toteaa puolueen verkkolehti Apilassa.

Korhosen mielestä puolueen roolia ajankohtaispolitiikan linjan vetäjänä on vahvistettava. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa hallituspolitiikan suurten linjakysymysten käsittelyä ja kannan määrittelyä keskustan puolue-elimissä.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kaipaa hallitusta mukaan.

- Hallitus ei saisi olla osaton ja osallistua vain jälkiseuraamusten hoitamiseen, Ihalainen sanoo.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on todennut julkisuudessa useaan kertaan, ettei valtiovalta puutu pörssiyhtiön päätökseen sellutehtaan sulkemisesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.