Puolueväki hehkuttaa Kataista

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen nauttii puolueväen keskuudessa jakamatonta suosiota. Katainen on suositumpi kuin kukaan toinen puoluejohtaja omiensa joukossa.

MTV:n uutiset kysyi kahden viime viikon aikana kokoomuksen piirihallitusten jäseniltä kantaa ministereihin ja puolueen puheenjohtajaan. 70 prosenttia piirihallituksen jäsenistä on sitä mieltä, että Katainen on onnistunut työssään erittäin hyvin. 29 prosenttia koki Kataisen onnistuneen melko hyvin ja tyydyttävän arvosanan antaisi vain prosentti vastaajista.

- Tottakai tuntuu mukavalta oman porukan tuki, se on lähtökohta tässä työssä. Tätä onnistumista on kuitenkin ollut tekemässä hyvin iso joukko. Meidän kenttäväki käytännön tasolla ja koko hallitusryhmä. Kivalta tuntuu, mutta tämä ei ole saavutettu etu. Meidän täytyy panostaa siihen, että kansalaisten luottamus työhömme säilyy hyvällä tasolla, Katainen pohtii suosionsa salaisuutta.

Kataisen jälkeen kenttäväki oli tyytyväisin potkut saaneen Ilkka Kanervan toimintaan ministerinä. Erittäin hyväksi Kanervan ministerin työtä kehui 68 prosenttia vastaajista.

Puolet vastaajista katsoo, että peruspalveluministeri Paula Risikko on onnistunut ministerinä erittäin hyvin. Melko hyvinä ministereinä pidetään myös opetusministeri Sari Sarkomaataja puolustusministeri Jyri Häkämiestä.

Sen sijaan viestintäministeri Suvi Lindèn saa huonoimmat arvosanat. Vain 4 prosenttia vastaajista arvioi hänen onnistuneen työssän erittäin hyvin, mutta 43 prosenttia puolestaan katsoo hänen onnistuneen melko hyvin. Lindènille annetut arvosanat hajaantuvat myös "huonommallekin" puolelle, sillä 9 prosenttia arvioi hänen onnistuneen työssään melko huonosti.

54 prosenttia vastaajista arvioi kokoomuksen onnistuneen ajamaan omia tavoitteitaan hallituksessa.

Piirihallituksen jäseniltä kysyttiin myös kuinka hyvin kokoomus on heidän mielestään onnistunut hallituksessa.

Yli puolet kokoomuksen piirihallituksen jäsenistä kokee puolueen onnistuneen melko hyvin ajamaan tavoitteitaan hallituksessa, kertoo MTV:n Uutisten piirihallitukselle tekemä kysely.

Lähes puolet vastaajista arvioi kokoomuksen onnistuneen erittäin hyvin. Tyydyttävän arvosanan antaa vain prosentti jäsenistä. Yksikään vastaajista ei ollut sitä mieltä, että kokoomus olisi onnistunut huonosti.

Kysely tehtiin kokoomuksen piirihallitusten 183 jäsenelle huhtikuun puolivälin jälkeen, ja vastausprosentti oli 74.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.