Puoluevaltuuskunta Jäätteenmäen takana

Anneli Jäätteenmäki on keskustan puoluevaltuuskunnan suosikki seuraavaksi puheenjohtajaksi. Paavo Väyrysen ehdokkuus sitä vastoin ei saa kannatusta.

Varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki on keskustan puoluevaltuuskunnan ylivoimainen suosikki seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Väli-Suomen sanomalehtien tekemässä kyselyssä Jäätteenmäki keräsi taakseen 64 puoluevaltuutettua. Professori Olli Rehniä tukee 26 puoluevaltuuston jäsentä. Varapuheenjohtaja Matti Vanhasella on puoluevaltuuskunnassa 7 ja kansanedustaja Hannu Takkulalla 3 kannattajaa. Viimeisenä kisaan lähtenyt europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on saanut taakseen 2 valtuutettua.

Keskustan puoluevaltuuskuntaan kuuluu puoluejohdon lisäksi 129 jäsentä. Kyselyyn tavoitettiin alkuviikosta 118 rivijäsentä. Valtuutetuista 16 ei ottanut vielä kantaa puheenjohtajan valintaan.

Puoluevaltuuskunta on keskustan ylin päättävä elin puoluekokousten välillä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.